Sid Hille Jazz Orchestra
|
|
|
|
Energistä musiikkia mahtavan suurorkesterin voimin – tämän yhtyeen kokoonpanoa esitellessä on kuin lukisi kirjasta ”Kuka kukin on” Suomen nykyjazzin merkittävimpiä muusikoita.
Yhtyeeseen kuuluvat bändiä vetävän Sid Hillen lisäksi myös mm. Teppo Mäkynen, Teemu Viinikainen, Manuel Dunkel, Ari Jokelainen, Aki Rissanen…
Yhtye esittää Hillen musiikkia, joka on värikästä ja energistä modernismia hyödyntäen taiten ison koneiston ääritehoja. Kuullaan mm. Hillen ruotsalaiselle pasunistille Bertil Strandbergille säveltämä teos Raw Bones, joka valmistui tämän vuoden tammikuussa. Strandberg toimii illan solistina.
Sid Hille tunnetaan parhaiten Platypus Ensemble -yhtyeen pianistina ja säveltäjänä. Helsinkiläinen kvartetti aloitti toimintansa vuonna 1997 ja on sittemmin kiertänyt Eurooppaa laajalti.
Pianisti Hille, saksofonisti Manuel Dunkel, basisti Ari-Pekka Anttila ja rumpali Teppo Mäkynen ovat julkaisseet viisi ylistettyä albumia, joista viimeisin on vuonna 2008 julkaistu Rite of Passage.
Sid Hille Jazz Orchestran rivistö on pullollaan suomalaisen jazzin kärkinimiä. Platypus Ensemblen ydinryhmän ympärille rakentuneeseen kokoonpanoon kuuluvat seuraavat palkitut muusikot: kitaristi Teemu Viinikainen, trumpetistit Kalevi Louhivuori ja Mikko Pettinen, pasunistit Antti Rissanen ja Kasperi Sarikoski, saksofonistit Ari Jokelainen ja Petri Puolitaival sekä pianisti Aki Rissanen.
Orkesterin esikoislevy DiSiSiD julkaistiin joulukuussa 2009.
Sid Hille Jazz Orchestra:
Sid Hille – johtaja ja säveltäjä
Bertil Strandberg (Ruotsi) – soolopasuuna
Ari Jokelainen – alttosaksofoni ja klarinetti
Teemu Takanen – alttosaksofoni ja huilu
Manuel Dunkel – tenorisaksofoni ja huilu
Petri Puolitaival – tenorisaksofoni ja huilu
Arto Lehtola – baritonisaksofoni ja bassoklarinetti
Tero Saarti – trumpetti
Mikko Pettinen – trumpetti
Kalevi Louhivuori – trumpetti
Mikko Karjalainen – trumpetti
Antti Rissanen – pasuuna
Kasperi Sarikoski – pasuuna
Heikki Tuhkanen – pasuuna
Mikael Långbacka – pasuuna
Aki Rissanen – piano
Teemu Viinikainen – kitara
Ari-Pekka Anttila – basso
Teppo Mäkynen – rummut
Sami Koskela – perkussiot
Väliaika on.

|
|
|
|
Palaa
|
|
|
|
|