kuva: Helsingin kaupunginmuseo, kuva Risto Simo

Malmitalon 25-vuotisjuhlan tiimoilta, yleisön pyynnöstä ja toiveesta, järjestämme valokuvakilpailun.

Kilpailun aihe
Valokuvakilpailun aihe on ”Malmin arki ennen ja nyt” (max. 3 kuvaa per kilpailija). Kilpailukuva ei saa olla aikaisemmin julkaistu ja kuvan tulee olla osallistujan itse ottama. Kuva saa olla vanha tai uusi, kunhan sen sisältö on Malmilta. Kilpailu on avoin kaikille, lukuun ottamatta Malmitalon työntekijöitä ja raadin jäseniä.
Kilpailuun osallistuvien kuvien tekijänoikeudet säilyvät kuvaajalla, mutta järjestäjällä on oikeus käyttää kilpailuun osallistuvia kuvia julkaisukanavissaan (netti ja painettu media) ilman erillistä korvausta. Malmitalo ei sitoudu tallentamaan kilpailukuvia kilpailun päätyttyä.
Voittajan valinta ja palkinnot
Kilpailussa valitaan voittaja ja kaksi seuraavaa sijaa. Myös yleisö saa valita oman suosikkinsa raadin valitsemasta parhaimmistosta.
Voittotyöt valitsee asiantuntijaraati: Seppo Verho (Malmilainen valokuvaaja), Emilia Erfing (kuvittaja, valokuvaaja), Tuuli Rouhiainen (taiteilija), Mirka Nokka (Malmitalo) ja Laura Losoi. Raati arvioi kuvat anonyymisti.
1. palkinto: kausikortti Malmitaloon. 2. ja 3. palkinto: työväenopiston lahjakortti. Yleisön suosikki: työväenopiston lahjakortti. Lisäksi kilpailutöistä kootaan näyttely, joka on esillä syyskaudella 2019. Kuvat tulevat esille Malmitalon aulaan ja Malmitalon sosiaalisen median kanaviin.
Voittaja julkistetaan 15.4.2019 Malmitalon nettisivuilla, FB-sivuilla ja Instagramissa sekä mediatiedotteessa. Voittajalle ilmoitetaan myös henkilökohtaisesti.
Valokuvien lähettäminen kilpailuun
Kilpailuun osallistutaan digitaalisesti lähettämällä kilpailukuva tai -kuvat liitetiedostona (max. 3 kuvaa) sähköpostilla osoitteeseen malmitalo.tuotanto@hel.fi. Sähköpostin aihekenttään kirjoitetaan ”Malmin arki ennen ja nyt”.
Valokuva tulee lähettää jpeg-muodossa matalaresoluutioisina kuvina (n. 1620x1080 px ja 72 dpi). Järjestäjä voi tarvittaessa pyytää korkeampiresoluutioisia kuvia.
HUOM! Emme vastaanota paperisia kuvia tai muita fyysisiä tallenteita! Kuva voi olla otettu filmikamerallakin, jolloin kuvasta on lähetettävä digitaalinen kopio ylläolevaan osoitteeseen. Valokuvan skannaus on tällöin osallistujan vastuulla.
Valokuvan lisäksi sähköpostiviestissä tulee olla seuraavat tiedot: Oma nimi, oma osoite, oma puhelinnumero, kilpailukuvan tai -kuvien nimet.
Lähetä valokuvat 24.3.2019 mennessä.
Lisätietoja
Tiedusteluihin vastaa Mirka Nokka, p. 09 310 80834 tai mirka.nokka@hel.fi.